Hetkiä.

Olin tulossa töistä kotiin, tällä kertaa eri bussilla kuin normaalisti. Auto kiemurteli liian kapeilla kujilla autojen keskellä ja minua hirvitti katsella kuinka läheltä sivupeilejä liipattiin. Nyt ymmärrän miksi täällä autoissa peilit saa taitettua auton kylkiä vasten...Lähestyimme seuraavaa pysäkkiä kun huomasin miehen juoksevan tien sivussa, yrittäen selvästi ehtiä bussiin. Kuski tööttäsi kerran torvella ja pysähtyi tien viereen ottamaan miehen kyytiin, jo ennen varsinaista pysäkkiä. Miehen istuessa penkille näin hänen olevan jo iäkäs harmaine hiuksineen. Ei ikinä tapahtuisi Suomessa, mietin.

Bussin odottaminen pysäkillä on myöskin vähän erilaista täälläpäin. Luulen että jostain netin syövereistä varmaankin löytyisi aikatauluja, mutta en ole vielä jaksanut kaivella niitä esille. Busseja tulee tasaisen epätasaisin väliajoin ja vaikka kolmenkymmenen asteen helteessä polttavan auringon alla ei ole kovin miellyttävää seisoskella odottamassa, niin kyllä se bussi sieltä aina kuitenkin tulee, ennemmin tai myöhemmin.

Mitä enemmän olen tekemisissä ulkomaalaisten (niin kreikkalaisten kuin muidenkin kansallisuuksien) kanssa, sitä epäkohteliaammalta oma suomenkieli tuntuu. Ensimmäinen hämmennystä aiheuttanut asia oli tämä "how are you" ihan ventovierailta asiakkailtakin tai henkilöiltä jotka tapasin ensimmäistä kertaa. Sama juttu puhelinkeskustelujen alussa, aivan sama tunnetko luurin toisessa päässä juttelevan henkilön vai et...Pari kertaa on tehnyt mieli potkia itseä pyrstölle käytöstapojen puutteesta, kun olen selostanut jotain tekstiviestissä mennen suoraan asiaan ja toinen aloittaa vastauksensa "hi how are you" ja vasta sitten kommentoi itse asiaa.
Ja entäs sitten se kuinka sinua puhutellaan ja kuinka sinun tulisi puhutella muita...kyllähän me Suomessakin teititellään (ainakin minä olen yrittänyt töissä) mutta melkeinpä vain vieraampia vanhempia henkilöitä (jos heitäkään) tai arvohenkilöitä. Täällä tuntuu teitittely olevan kovin tärkeää jopa perheen kesken.
Ja sitten minusta on samalla hassua ja tosi ilahduttavaa kun minua puhutellaan kauniisti, esimerkiksi sanalla dear. Vanhemmat herrat saattavat tytötellä ja sanoi joku joskus nukeksikin. Pienen pieniä jokapäiväisiä eleitä jotka tuovat hyvän mielen, kun ei niihin ole tottunut. Tuntuisi ihan hullulta jos Suomessa joku keski-ikäinen miesvirkailija lopettaisi asioinnin sanoihin kiitos kultaseni! Mutta täällä se tuntuu tulevan kaikilta niin luonnostaan.
Ja sitten on vielä tämä omistus sana: μου eli mou eli minun (lausutaan mu). Perheen ja läheisten ystävien kesken ei kutsuta toista vain nimeltä vaan yleensä nimen perään lisätään aina mou. Ja rakastaan voi kutsua joskus pelkästään mou, mikä on minusta myöskin aika hellyyttävää. :) Tämä tapa tuo minusta ihmiset lähemmäksi toisiaan, aivan niin kuin poskisuukottelukin.

Aina silloin tällöin havahdun siihen miten kaukana kotoa minä olen. Se saattaa olla hetki bussissa kun katselen maisemia ympärilläni, maisemia jotka eroavat minulle tutusta niin kovasti. Se saattaa olla hetki tavernassa perheen kesken, kun kukaan ei tilaa omaa annostaan vaan kaikki jaetaan. Tai hetki ruokakaupassa kun iskee ikävä tuttuja tuotteita kohtaan, ei löydy ruisleipää (vatsa kiittää) eikä kermaviiliä, ei kunnon karkkeja eikä edes kunnon leivinpaperia...Tai se saattaa olla hetki kotona netissä surffatessa, kun tekisikin mieli käydä ystävän luona iltateellä tai vanhempien luona viikonloppuvisiitillä.

Mutta onneksi ikävän vastapainoksi on niin paljon kaikkea ihanaa, niin kuin vaikka kesäasunto pienessä merenrantakylässä ja vihannestori talon rappusilla. Ja kun on tarpeeksi kuuma hellepäivä, ei tarvitse potea syyllisyyttä siitä että viettää koko päivän kestävää siestaa neljän seinän sisällä! :)

Ei kuvia tällä kertaa, ehkä ensikerralla.

Pusuja!

-cookie

En ma ehdi!

Vapaapäivä yllätti työviikonlopun jälkeen joten jospa sitä viimein päivittelisi kuulumisia tänne bloginkin puolelle!

Viikko toisensa jälkeen huitelee ohi töitä tehdessä. Toistaiseksi olen viihtynyt hyvin ja työ on ollut mukavaa, mitä nyt illat tuppaavat olemaan välillä vähän hiljaisia ja tylsiä. Turistiasiakkaat ovat pääsääntöisesti lomatunnelmissa iloisia, rentoja ja puheliaita, eli toisinsanoen ihan parhaita asiakkaita! :) Heitä on ilo palvella.

Vapaalla ei olla nyt oikein keretty hirveästi mitään erikoista. Niko yrittää parhaansa mukaan viimeistellä lomareissun reitti ja majoitussuunnitelmaa ja laskea kustannuksia. Kerrankin on sillälailla hyvä tilanne että matkakassa on koossa mutta varsinainen suunnitelma vielä auki, yleensä kun se on toisinpäin. :) Vielä en paljasta tarkemmin mitä tehdään, kertoilen sitten kun tiedän itsekin tarkemmin. Mutta siis moottoripyörällä kurvailua tänäkin kesänä luvassa. :) Me likes!

Viimeksi taisin lupailla kuvia käsityöprojekteista joten jospa nyt sitten niitä!

Ensimmäisenä esiteltäköön "project stegosaurus". Saatiin kutsu Nikon serkun pojan kastejuhlaan ja sinne sitten piti jotain lahjaa tietenkin kehitellä. Ensin ajattelin tehdä jotain itse, sitten ostaa jotain valmista ja lopulta kuitenkin väsätä ihan ite, kun törmäsin tähän kuvaan internetin syövereissä.

Kyseessä on siis Heidi Bears nimisen neulesuunnittelijan maksullinen ohje, jonka voi ladata suht halpaan hintaan esimerkiksi ravelry käsityösivustolta, taikka suunnittelijan omalta sivulta http://heidibearscreative.blogspot.gr/ Minä tietenkin halusin tehdä vaikeimman kautta ja päätellä kaavan ihan itse netistä löytyvien kuvien perusteella. Dino koostuu geometrisista paloista joten ei mikään mahdoton tehtävä. Ohjeita en ala täällä blogissa jakamaan, jokainen voi päätellä itse taikka ostaa ohjeen jos tahtoo samanlaisen tehdä. Aivan ihania kyllä nämä tämän suunnittelija pehmolelut, valloittavia kaikessa värikkyydessään!

Oman dinosaurukseni kanssa tuli lopulta kamala kiire ja siksi siitä tuli sitten vähän oma versio kun en pystynyt ihan loppuun asti palojen sijoittelua päättelemään ja täytettäkin olisi saanut olla enemmän. Mutta kun lahja piti saada kemuihin mukaan niin se tiesi raivokasta virkkaamista vielä viisi minuuttia ennen juhliin lähtöä ja pikaiset kuvat valmiista otuksesta.

Ihan hauska siitä kuitenkin lopulta tuli. :) Toivottavasti lahjan saajakin tykkäsi. Läheisen lankakaupan tarjonta oli aika suppea, joten dinosta tuli turkoosi, mutta ei se kyllä omaa silmää kamalasti haitannut. Näitä kukkasia oli kiva virkata, vamistuvat nopeasti ja ovat yksinkertaisia tehdä, joten sormet syyhyäisivät kokeilla muitakin suunnittelijan pehmoja kun vaan löydän sopivia lankoja. :)

Toinen projekti oli sitten meidän keittiöstä löytyvät susirumat öljy- ja viinietikkapullot. Nähtiin sisustusliikkeessä nyörillä koristellut pullot ja ajateltiin tehdä itse halvemmalla. 

Kaupan pulloissa käytetty nyöri oli vähän paksumpaa ja lisäkoristeena oli jotain nättiä nauhaa jossa roikkui pieni puinen lintu. Itse suunnittelin virkkaavani pitsiä pullojen ympärille, mutta kuvissa näkyvä malli ei oikein sitten miellyttänyt silmää, joten pullot odottavat toistaiseksi uutta inspiraatiota.

Mieli tekisi edelleen myös askarrella paskarrella jotain muutakin ja myös piirtäminen ja maalaaminen innostaisi. Meillä on kivasti tuossa ihan korttelin toisella puolella semmonen Tiimarin tapainen kauppa josta löytyy lapsille leluja, kaikennäköisiä kirjoja, koulutarvikkeita ja askartelutarvikkeita aika moneen lähtöön, siellä täytyy vierailla ostamassa tarpeita kunhan on aikaa ja rahaa.

Sää on täällä kuoppaisen alun jälkeen taattua kesää, aurinko paistaa ja oikein onnekkaana päivänä saattaa pari pilvenhattaraa lipua valopallon eteen ja antaa mukavan viileän lepohetken paahteesta. Näillä keleillä sitä suomityttö arvostaa puiden varjoja ja viileää ensimmäisen kerroksen asuntoa ja kylmiä laattalattioita ihan uudella tavalla. :) Mutta on se vaan ihanaa herätä joka aamu aurinkoon, mitä nyt auringonpaiste voisi jatkua yömyöhään, vaan kaikkea ei voi saada. :) Pimeitä öitä kompensoi kivasti ulkoilmateatterit, kynttilät ja koristevalot. 

Pusuja!

-cookie